Tervetuloa Kuopio City-blogiin, ajankohtaista tietoa, tapahtumia ja uutisia Kuopion kaupungista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palvelualuejohtaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palvelualuejohtaja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. joulukuuta 2009

Kuopio säästökuurilla!

Kuopion kaupunginhallitus on vahvistanut uusien palvelualuejohtajien virkojen perustamisen. Kuopio perustaa joulukuun alusta lähtien kolme uutta palvelualuejohtajan virkaa. Virat ovat haettavissa. Kuopion kaupunginvaltuustolle osoitetut hakemukset, joihin on liitetty opinto- ja työtodistukset, pyydetään toimittamaan viimeistään 29.01.2010 klo 15.30 mennessä osoitteella Kuopion kaupunki, hallinto- ja kehittämiskeskus, PL 228, 70101 KUOPIO (käyntiosoite Tulliportinkatu 31).

Säästökuurilla oleva Kuopion kaupunginhallitus on määritellyt sopivaksi palkaksi virkoihin vaivaiset 7500€/kk.

Muistin virkistämiseksi kerrottakoon, että kyseisten virkojen perustamista mokomalla nälkäpalkalla esitti hallinto- ja henkilöstöjohtaja Pauli Kurkirinne ja sen yksimielisesti hyväksyi Kuopion kaupunginhallitus.

Linkit kaupunginhallituksen pöytäkirjoihin: http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/3b80e5d8a72d4581c22576860024464a?OpenDocument


http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/0FFAF45A3F4BBE09C225768600244650?OpenDocument