Tervetuloa Kuopio City-blogiin, ajankohtaista tietoa, tapahtumia ja uutisia Kuopion kaupungista.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Saaristokaupungin kauppapalvelut paranevat

Osuuskauppa PeeÄssä rakennuttaa Keilankantaan 1700 neliön marketin. Päivittäistavarakaupan lisäksi kohteeseen tulee toritoimintaa varten kaariaiheinen katos, jota tullaan hyödyntämään erilaisissa tapahtumissa.

PeeÄssän toimialajohtaja Juha Riikola kertoo marketin valmistuvan hyvissä ajoin ennen ensi kesän asuntomessuja.


Lähde: Yle Savo

http://yle.fi/alueet/savo/2009/10/saaristokaupungin_kauppapalvelut_paranevat_1116278.html?origin=rss

tiistai 13. lokakuuta 2009

Tiedepuisto kasvaa jälleen


Technopolis suunnittelee laajentamista Kuopiossa. Technopolis on varannut Viestikadulta useampia tontteja. Tarkoituksena on rakentaa muun muassa uusi 16-kerroksinen tornitalo.

Suunnitelmien mukaan rakentaminen etenisi neljässä vaiheessa. Kuopion Technopoliksen johtaja Hannu Eronen kertoo, että investointipäätös voidaan tehdä jo tämän vuoden lopulla.

Kuopion kaupunginhallitus on käsitellyt eilisessä kokouksessaan Viestikadun kaavamuutosta.


Lähde: Yle Savo

http://yle.fi/alueet/savo/2009/10/tiedepuisto_kasvaa_jalleen_1076888.html?origin=rss

lauantai 10. lokakuuta 2009

Kuopioon avattiin kynsistudio Studio One

Kuopioon avattiin uusi kynsistudio Studio One osoitteeseen Torikatu 5.
Paikalla toimi ennen kello-ja kultaliike Koru Kuopio Oy.

Lähde: http://www.studioone.fi/studiokuopio.php

perjantai 9. lokakuuta 2009

TECHNOPOLIS MICROKADUN 5-VAIHE VIETTI HARJANNOSTAJAISIA

Technopolis Oyj rakentaa lisää toimitilaa Kuopion Tiedepuistoon. Technopolis Microkadun kiinteistökokonaisuuteen sijoittuvan 5-vaiheen rakentaminen käynnistyi kesäkuussa ja rakennustyöt ovat edenneet kesäolosuhteissa nopeasti.Kohteen harjannostajaisia vietettiin 8.10.2009 perinteitä kunnioittaen. Tilat valmistuvat joulukuussa 2009 ja ne on vuokrattu kokonaisuudessaan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella Enfo Oyj:lle.

Lähde: Kuopion kaupunki, Yritysuutiset
http://www.kuopio.fi/yks.nsf/TD/091009105210984?OpenDocument

perjantai 2. lokakuuta 2009

Oikeus voitti, pisteet palautettiin KuPSille

"Urheilun oikeusturvalautakunta kumosi perjantaina aamulla Palloliiton vastalauselautakunnan päätöksen, jolla KuPSin katsottiin peluuttaneen pelioikeudetonta Dickson Nwakaemea 4. heinäkuuta pelatussa ottelussa KuPS-RoPS -ottelussa.

Näin ottelun alkuperäinen tulos (3–0) palaa voimaan eli KuPS saa takaisin kertaalleen menettämänsä kolme pistettä. Tämä tietää kuopiolaisten liigapaikan varmistumista kaksi kierrosta ennen kauden päätöstä. RoPS menettää kolme pistettä ja putoaa toistaiseksi sarjan jumboksi."

http://www.savonsanomat.fi/teemat/jalkapallo/kups-sai-pisteens%C3%A4-takaisin/488348

Lähde: Savon Sanomat

Näin oikeus on voittanut ja pisteet on palautettu sinne minne ne kuuluvat. Pettymys lienee suuri RoPS-leirissä ja ennen kaikkea toimitusjohtaja Jouko Kiistalaa varmasti vituttaa. Kiistalan huijaus ei siis onnistunut ja tuon jalkapallomatsin KuPS-RoPS alkuperäinen, KuPSin ylivoimaiseen ja selvään 3-0 voittoon päättynyt ottelu pysyy kabinettipelleilyjen jälkeenkin alkuperäisessä, urheilullisesti oikeudenmukaisessa lopputuloksessa. RoPSin tie vie päätöksen jälkeen suurella todennäköisyydellä suoraan divariin, minne he kuuluvatkin. KuPS sen sijaan jatkaa 100%:lla varmuudella ensi kaudellakin jalkapalloilun Veikkausliigassa, koska Palloliitto on jo ilmoittanut hyväksyvänsä urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksen.

http://www.savonsanomat.fi/teemat/jalkapallo/palloliitto-hyv%C3%A4ksyy-oikeusturvalautakunnan-p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6ksen/488410


Lähde: Savon Sanomat

Koko päätös on luettavissa kokonaisuudessa oikeusturvalautakunnan sivuilta:

http://www.urheiluoikeudenyhdistys.fi/oikeusturvalautakunta/2009_paatokset/17_2009_kups_pelioikeudettoman_p/