Tervetuloa Kuopio City-blogiin, ajankohtaista tietoa, tapahtumia ja uutisia Kuopion kaupungista.

torstai 17. joulukuuta 2009

Kuopioon avataan elokuvien erikoisliike

Kuopioon avataan elokuvien erikoisliike King`s Lair lauantaina 19.12.2009 osoitteeseen Puijonkatu 39.

http://www.kingslair.fi/

maanantai 14. joulukuuta 2009

Kuopio säästökuurilla!

Kuopion kaupunginhallitus on vahvistanut uusien palvelualuejohtajien virkojen perustamisen. Kuopio perustaa joulukuun alusta lähtien kolme uutta palvelualuejohtajan virkaa. Virat ovat haettavissa. Kuopion kaupunginvaltuustolle osoitetut hakemukset, joihin on liitetty opinto- ja työtodistukset, pyydetään toimittamaan viimeistään 29.01.2010 klo 15.30 mennessä osoitteella Kuopion kaupunki, hallinto- ja kehittämiskeskus, PL 228, 70101 KUOPIO (käyntiosoite Tulliportinkatu 31).

Säästökuurilla oleva Kuopion kaupunginhallitus on määritellyt sopivaksi palkaksi virkoihin vaivaiset 7500€/kk.

Muistin virkistämiseksi kerrottakoon, että kyseisten virkojen perustamista mokomalla nälkäpalkalla esitti hallinto- ja henkilöstöjohtaja Pauli Kurkirinne ja sen yksimielisesti hyväksyi Kuopion kaupunginhallitus.

Linkit kaupunginhallituksen pöytäkirjoihin: http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/3b80e5d8a72d4581c22576860024464a?OpenDocument


http://www.kuopio.fi/intrakun.nsf/3e12a7fcbc9e6736c22569d90040f1cd/0FFAF45A3F4BBE09C225768600244650?OpenDocument

tiistai 8. joulukuuta 2009

Vasankari sai kaupungilta toisen varoituksen

Kuopion kaupunginhallitus antoi eilen hankepäällikkö Jaana Vasankarille jälleen varoituksen työnantajan ohjeiden rikkomisesta ja epäasiallisesta käytöksestä.

Lähde: Savon Sanomat
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/vasankarille-toinen-varoitus-ep%C3%A4asiallisen-k%C3%A4yt%C3%B6ksen-vuoksi/511060

Aiheeseen liittyen: http://kuopiossa.blogspot.com/2009/08/jaana-vasankari-kysely-on-paattynyt.html